3.8.2015

Rv 32+4 neuvolakuulumiset

Noniin, hartaasti odotettu neuvola koitti vihdoin.
Täällä on jännitelty, miten päin tyyppi tuolla oikein makoilee, viimeksihän huomattiin Justiinan olevan yksiössään poikittain.

Homma aloitettiin heti asennon tarkastuksella ja sydänäänien kuuntelulla. Tyyppi oli melko kiukussa pulssista päätellen kun neuvolatäti joutui painelemaan vatsaa aikalailla, ennen kuin asento selvisi. Nyt tuolla ollaan 85% todennäköisyydellä käännytty pää alaspäin, huh! Tämän puolesta puhuisi sf-mitta, joka oli kasvanut 4cm viime kerrasta! 
Sain vielä viikon päähän kontrolliajan torstaille, jos silloin ei saada jo 100% varmuutta asennosta niin pääsen perjantaina ultraan toiseen neuvolaan, meidän omassa kun ei ultrauslaitteita ole.
Ainakaan pää ei ole kiepsahtanut ylöspäin, sitä jännittelin vähän etukäteen. Kuulemma varmaa on se, että Justiina on pitkäjalkainen tapaus, tullut vissiin äitiinsä (tässäkin) ;)
Edelleen kyllä möyryää iltaisin siihen malliin, etten ollenkaan luota sen pysyvän pää alaspäin ensi viikkoon asti, vaikka nyt niin päin olisikin.

Neuvolatäti kirjoitti mulle saikkua kolmeksi päiväksi, supistelut ja nivuskivut ovat vaivanneet jo jonkin aikaa ja nyt äityneet aikalailla loman päätyttyä. Torstaina olin ihan varma että tämä syntyy Gigantin parkkipaikalle! Noh, ei sentään syntynyt. 
Sain ensi torstaille lääkäriajan, nähtäväksi jää napsahtaako lisää saikkua vai mitä keksivät. Alkaa kyllä töissäolo tuntua kieltämättä jo kirjaimellisesti raskaalta!

Neuvoladata vielä tiivistettynä tähän loppuun (suluissa edelliskerran mitat)

3.8.2015 (15.7.2015)
Rv 32+4  (29+6)
Painonmuutos +891g/vko (+34g/vko)
Verenpaine 120/68 (114/66)
Vauvan syke 145+ (145)
Liikkeet + (+)
Sf-mitta 30cm (26cm)
HB 121 (rv 22 124)

Nyt huilaamaan!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti