9.9.2015

2.9.2015


Miten tiedät musta kaiken 
Vaikka katsot mua ensi kertaa

Yksi pieni elämä
Suuri valo sisällä
Katson hiljaa nukkuvaa
Katson lohdunkantajaa
Pidän aina lähellä
Kuljen matkan vierellä
Sillä saattajani on
Vasta syntynyt heart emoticon


Justiina päätti ottaa varaslähdön ja syntyä kolme viikkoa etuajassa. 
Pirpana painaa 3030g ja on 48cm pitkä, voidaan molemmat hyvin.

Jossain vaiheessa tuun kirjoittelemaan vähän enemmän meidän ensimmäisistä yhteisistä päivistä!

27.8.2015

Päällinen hoitoalustaan

Alkuraskauden aikaan haaveilin mm. Färg&Formin pilvikuosisista hoitoalustoista.
Kuitenkin tuollainen rapiat 40e tuntui vähän paljokkaalta ja asia jäi harkintaan.
Sitten kuulin että siskonpoikien vanha alusta on ollut lainalla serkkuni lapsilla ja nyt sille ei enää ole heillä tarvetta. Otin sen ilolla vastaan, sillä on vähän tunnearvoakin kun kummipojalle olen siinä 10 vuotta sitten opetellut vaippaa vaihtamaan :D

Väri oli aika räikeä oranssi mutta pinta oli täysin ehjä, yllättävän hyväkuntoinen ollakseen 10 vuotta vanha ja käytetty viidellä lapsella!


Kuitenkin kun Eurokankaassa tuli vastaan kivan harmaa vahakangas, en malttanut olla ostamatta palaa hoitoalustan päällistä varten.
Netistä on tullut vastaan keskusteluita, joiden mukaan vaha- tai kernikankaalla ei saisi päällystää hoitoalustoja, ettei muovisesta pinnoitteesta irtoa haitallisia kemikaaleja vauvaan. Laskin kuitenkin vauvan olevan niin pieniä aikoja alttiina paljaalle kankaalle, ettei suurta riskiä todennäköisesti ole. Monesti välissä on jokin harso tai pyyhe, varsinkin jos alustalla köllötellään pitempiä aikoja kerrallaan.

Päällisen takaosa, keskellä sauma, jonka kautta patjan saa pois.
Vahakangas kestää pesun 40 asteessa, tein päällisen tämän ohjeen tyyliin ja se on tosi helppo heittää koneeseen jos pelkkä rätillä puhdistaminen ei riitä. Malli on ihan samanlainen kuin tavallisessa tyynynliinassa.


Siinä se odottaa käyttäjäänsä :)
Ikean pakettikin odottaa lähipostissa noutoa, saa J tulla kantamaan heti kun kotiutuu kertausharjoituksistaan. Tilasin kaikkea pientä härpäkettä kodinhoitohuoneen vaippanurkkaukseen, toivottavasti ne toimii kuten oon suunnitellut!
Pistän sitten kuvaa tulemaan kun kaikki on valmiina, hengitystään ei ehkä kannata odotellessa pidätellä! ;)

Virkattu vauvanpeitto afrikankukista

Edellisessä postauksessa vilahti kollaasi ristiäislahjasta, jonka näpersin kummitytölleni.
Yksi osa lahjaa oli virkattu vauvanpeitto, johon idea tuli aika extempore ja viime tingassa - niinkuin aina!

Lankoina käytin kaapista löytyneitä jämiä, 7 veljeksen pinkkiä ja valkoista sekä Nalle Taika karamellia, vain valkoista seiskaveikkaa piti hakea yksi kerä lisää. 


 Vasemmassa ylänurkassa ei ole mikään likaläntti vaan tällainen koristus:
Omani ostin ebaystä mutta näitä saa myös mm. täältä jos ebaysta tilaaminen tuntuu jännältä :)

 Netti on pullollaan ohjeita virkattuihin afrikankukkiin, itse otin ohjeen Taito Pirkanmaan sivuilta.
Viimeksi oon virkannut pari vuotta sitten kun tein J:n kummitytölle joululahjaksi My Little Ponyn. Siitä löytyy oma kirjoitus täältä.
Kukat olivat helppoja tehdä, kun oli pari tehnyt niin ohjeen muisti jo ulkoa. Virkkaamisessa on myös se hyvä puoli, että aina voi vähän soveltaa jos meinaa mennä vikaan :)
Yhden kukan teko kesti aika tarkalleen puoli tuntia, siitä voi laskea paljonko työtunteja tuollaiseen peittoon suunnilleen uppoaa. Yllättävän paljon!

Yhdistin kukat toisiinsa kiinteillä silmukoilla kuten ohjeessa neuvottiin. Lopuksi virkkasin vielä peiton reunaan kerroksen pylväitä niin sain kaipaamani pari lisäsenttiä leveyteen. Sitten vain höyrytys harson läpi silitysraudalla ja peitto oli valmis!
Lupasin jatkaa tätä sitten kun se käy neidille pieneksi, pitääkin jättää kerä Nallea talteen tätä varten :)

Jäin kirjaimellisesti koukkuun virkkaukseen nyt kun tätä tuli monena iltana (ja aamuyönä) värkättyä!
Nyt tekisi mieli vain virkkailla kaikenlaista pientä kivaa vauvalle mutta kotoakin pitäisi jonkun järjestellä h-hetkeä varten.. Pakko jättää virkkaus hetkeksi ja huristella välillä ompelukoneella, siitä lisää seuraavassa postauksessa!

Onko muita koukuttuneita linjoilla? :)

24.8.2015

Kuulumiset kuvina

Täällä ollaan edelleen yhdessä paketissa, pieni blogihiljaisuus ei siis johdu synnyttämisestä :)

On ollut niin paljon vipinää, etten vain ole ehtinyt päivittämään mitään, pistänkin vähän kuvia nyt ja koitan loppuviikon aikana kirjoitella mm. tuoreimpia neuvolakuulumisia!

Reilu viikko sitten käytiin Seinäjoella ihmettelemässä, miten pappa ja heppa pärjää raveissa ja hyvinhän ne pärjäsi kun voitto tuli :) Vähän meinasi loppusuoralla supistella kun piti niin jännittää!

Sain vihdoin Leanderin kehdon kankaat pestyä ja pedattua sängyn valmiiksi. Viikonloppuna J saa ruuvata koukun kattoon niin saadaan kehto paikalleen meidän makkariin.

Tyyppi on melskannut aikalailla viime aikoina, tässä ilmeisesti yrittää tulla pylly edellä vatsasta läpi!

Terassi on edennyt tähän vaiheeseen. 
Herra W teloi jalkansa ja on kohta viikon joutunut kulkemaan ulkona vain hihnassa. Onneksi vaiva ei ollut suuri ja näyttää siltä, että selvittiin pienellä levolla ja särkylääkekuurilla. 

Illat ovat kuluneet näpertäessä lahjaa kuukausi sitten syntyneelle kummitytölleni ristiäispäiväksi. Näistä tulee vielä ihan oma postauksensa, pakettiin sujautin afrikankukista virkatun peiton, huovutetut tossut sekä sellerillä painetut harsot :)

Tässä tämän hetken kuosi, kuva napattu lauantaina, jolloin mittarissa oli viikkoja 35+2 :)

6.8.2015

Neuvolalääkärin tuomio

Tänään oli neuvolalääkäri, josta mainitsin viimeksi.
Supisteluiden vuoksi mulle kirjoitettiin sairaslomaa äitiyslomaan eli 20.8 asti. Tuntuu höntiltä, että työhommat on nyt taputeltu tältä osin!

Lääkäri teki tutkimuksen ja totesi paikkojen pehmenneen jo vähän, supistelut ovat tehneet tehtävänsä siis. Oon hartaasti odottanut uimaan pääsyä nyt kun mammauikkaritkin vihdoin kotiutuivat mutta eih, kysyessäni asiasta lääkäri meinasi, että turvallisinta on jättää uiminen väliin. Tulehdusriski on olemassa nyt kun kohtu on alkanut valmistumaan tulevaa varten. 
En viitsi riskeerata mitään vaan kiltisti jätän uimisen tuonnemmaksi, passaa se uikkari vauvauintiinkin :)

Olin niin yllättynyt kuulemastani, etten edes hoksannut kysyä, miten normaalia on että jo tässä vaiheessa (rv33), alkaa kropassa tapahtumaan. 
Onneksi mulla on viikon päästä neuvola, pitää kätilön kanssa jutella tarkemmin silloin! 
Kaveri kyllä lohdutti että hänellä on edellisessä raskaudessa ollut sama homma, eikä vauva siihen paikkaan syntynyt. J lähtee kahden viikon päästä viikoksi Sodankylään kertausharjoituksiin, kunhan sen yli pysyttäisiin yhtenä pakettina niin ei tarvitsisi murehtia.
Lääkäri sanoi että ensi viikon jälkeen vauvalla on jo täysin kehittyneet keuhkot ja pärjäisi kyllä hyvin vaikka syntyisikin. Silti toivon, että päästäisiin syyskuun puolelle ennen kuin alkaa tapahtumaan!

Periaatteessa kotona on kaikki valmista vauvan tuloon, pientä fiksailua ja hankintoja on vielä tekemättä mutta aika hyvällä mallilla ollaan. 
Henkinen puoli onkin sitten eri juttu! Kirjoitin J:lle äsken viestin lääkärikäynnistä ja tuumasin, etten kyllä vielä olisi oikein valmis vauvan tuloon. Vastaus oli tyhjentävä "onko sitä koskaan?".
Niimpä.

Tämä mamma jatkaa nyt hautomista. 
Voisin seuraavaksi vähän kirjoitella siitä, miten vauvan tuloon on valmistauduttu ja mitä hankintoja on tehty tähän mennessä.

Nähdään! :)

3.8.2015

Rv 32+4 neuvolakuulumiset

Noniin, hartaasti odotettu neuvola koitti vihdoin.
Täällä on jännitelty, miten päin tyyppi tuolla oikein makoilee, viimeksihän huomattiin Justiinan olevan yksiössään poikittain.

Homma aloitettiin heti asennon tarkastuksella ja sydänäänien kuuntelulla. Tyyppi oli melko kiukussa pulssista päätellen kun neuvolatäti joutui painelemaan vatsaa aikalailla, ennen kuin asento selvisi. Nyt tuolla ollaan 85% todennäköisyydellä käännytty pää alaspäin, huh! Tämän puolesta puhuisi sf-mitta, joka oli kasvanut 4cm viime kerrasta! 
Sain vielä viikon päähän kontrolliajan torstaille, jos silloin ei saada jo 100% varmuutta asennosta niin pääsen perjantaina ultraan toiseen neuvolaan, meidän omassa kun ei ultrauslaitteita ole.
Ainakaan pää ei ole kiepsahtanut ylöspäin, sitä jännittelin vähän etukäteen. Kuulemma varmaa on se, että Justiina on pitkäjalkainen tapaus, tullut vissiin äitiinsä (tässäkin) ;)
Edelleen kyllä möyryää iltaisin siihen malliin, etten ollenkaan luota sen pysyvän pää alaspäin ensi viikkoon asti, vaikka nyt niin päin olisikin.

Neuvolatäti kirjoitti mulle saikkua kolmeksi päiväksi, supistelut ja nivuskivut ovat vaivanneet jo jonkin aikaa ja nyt äityneet aikalailla loman päätyttyä. Torstaina olin ihan varma että tämä syntyy Gigantin parkkipaikalle! Noh, ei sentään syntynyt. 
Sain ensi torstaille lääkäriajan, nähtäväksi jää napsahtaako lisää saikkua vai mitä keksivät. Alkaa kyllä töissäolo tuntua kieltämättä jo kirjaimellisesti raskaalta!

Neuvoladata vielä tiivistettynä tähän loppuun (suluissa edelliskerran mitat)

3.8.2015 (15.7.2015)
Rv 32+4  (29+6)
Painonmuutos +891g/vko (+34g/vko)
Verenpaine 120/68 (114/66)
Vauvan syke 145+ (145)
Liikkeet + (+)
Sf-mitta 30cm (26cm)
HB 121 (rv 22 124)

Nyt huilaamaan!


21.7.2015

Uimapuku rantapallolle

Otsikko taitaa kertoa kaiken oleellisen, äitiysuimapuku on ollut hakusessa jonkin aikaa.
Huom! Postaus ei ole tehty mainostusmielessä eikä yhteistyössä mainitun nettikaupan kanssa vaan ihan vilpittömän vinkkinä muille mammamallisia uikkareita etsiville :)


Ostin Lidlistä kivannäköisen raitauikkarin mutta ei ollut kyllä toivoakaan, että se tämän pötsin kanssa passaisi. Pituus jää liian lyhyeksi vaikka edessä onkin extrakangasta rypytettynä. Tämä saa jäädä odottelemaan sitä päivää kun maha on kaventunut.. eli kirpparia! 

Oli siis pakko turvautua ihan oikeaan äitiysuimapukuun. Muuten bikinit varmasti ajaisivat saman asian mutta haaveissa on mennä elokuussa joko vesivyöjuoksemaan tai vesijumppaan, eikä bikinit oikein sovi uimahalliin varsinkaan nyt.

Selailin netin tarjontaa pari päivää, samat mallit tuntuivat pyörivän joka nettikaupassa. 
Kaikista kivoimmat mallit löytyivät Bella Bambina:n sivuilta.
Pähkäilin näiden kahden välillä jonkin tovin:
(Linkeistä pitäisi päästä tuotteiden sivuille)

Tankini navy white                                  Tankini red dot
Molemmat ovat kaksiosaisia ja alaosa nousee korkealle vatsan päälle, pitkäselkäisenkin pötsin pitäisi siis näissä peittyä.


Pähkäilyn ja armottoman selailun jälkeen päädyin tähän punaiseen uikkariin, se on tarpeeksi erilainen kuin tuo Lidlistä ostamani plus siinä ei näy heti jos hiuksista lähtee väriä uidessa. Monesti niskan taakse solmittavat bikinit täytyy olla mustia, muuten ne ajan saatossa saavat punertavan sävyn tästä reuhkasta.

Tein tilauksen eilen, nyt vaan pidetään peukkuja tuon sopivuudesta! 
Varmaan loppuviikosta pääsen sovittelemaan, se vasta onkin mieltä ylentävää puuhaa se!

15.7.2015

Rv 29+6 neuvolakuulumiset

Tänään oli taas neuvolapäivä. 
Vakkaritäti oli palannut lomalta, oli kyllä kiva päästä juttelemaan tutulle tyypille!
Neuvolakäynnit ovat olleet ihan läpihuutojuttuja koko raskauden ajan, raskaus on ollut hävettävän helppo ja kaikki arvot ovat olleet hyvällä mallilla. Puntarin kautta sydänäänien kuunteluun ja kotiin on ollut aika tavallinen kaava!

Kroatiasta ostetut haaremihousut, joita J ei voi sietää mutta
jotka ovat ainoat kesähousut, jotka vielä menee päälle!
Ensimmäinen raskauskremppa on ollut alaselkä, joka on viime viikon aikana alkanut vihoittelemaan. Eilinen Rosson reissu alkoi loppua kohden muuttua tukalaksi vaikka istuttiin vain n. 2h pöydässä. Onneksi saan viikonloppuna todennäköisesti tukivyön, jospa se vähän helpottaisi. Jumppapallon päällä on iltaisin tullut istuskeltua, siinä selän saa vetristymään vielä ihan mukavasti. 

Viime käynnillä muutama viikko sitten otettiin eka sf-mitta, komeasti 27cm eli yläkäyrälle päästiin :) 
Nyt oma neuvolatäti sai tulokseksi 26cm, kuulemma hänen ja sijaisen mittauksissa on ollut tällaisia eroja muillakin, mitään hälyyttävää luvun pienenemisessä ei siis ole. 
Justiina kasvaa hyvää vauhtia, käsikopelolla arvioituna ei kuulemma alle 3 kiloista vauvaa ole tulossa, tosi yllättävää! J:n perheessä ollaan oltu aikas kookkaita vauvoja, appiukko on ollut yli 6 kiloinen.. jep!

Justiina köllöttelee yksiössään kuin riippumatossa, ei suinkaan pää alaspäin, joka pian olisi jo ihan suotavaa! Sain uuden ajan kolmen viikon päähän ja jos siihen mennessä ei ole käännytty oikeaan asentoon niin saadaan lähete äitiyspolille keskussairaalaan lääkäriä moikkaamaan. 
Tuota lähetettä on lupailtu jo aiemminkin kun olen murehtinut tämän kokoa "sukurasitteen" takia, päästään ultralla kurkkaamaan kokoarviota. 

Mun vauvakutsuilla kuukausi takaperin (rv 25), Justiina moikkaa mun tulevaa kummityttöä <3
Pieni toive olisi jos samalla saataisiin vilkaistua sukupuolta, se kun on ihan arvailuiden varassa rakenneultran jäljiltä. Siitä työnimeksi tulikin Justiina, J sanoi että vauva on yhtä kovapäinen kuin äitinsä kun toinen peruutti äkäisenä istukan taakse piiloon ja vain kurkki sieltä silmät viiruina. 
Vahva poikaolo on vähän väistynyt, varmasti tuo tyttömäinen työnimi on vaikuttanut asiaan. Pääasiahan tietysti on että pienellä on kaikki hyvin <3

Neuvoladata vielä tiivistettynä tähän loppuun (suluissa edelliskerran mitat)

15.7.2015
Rv 29+6 (27+0)
Painonmuutos +34g/vko (+560g/vko)
Verenpaine 114/66 (112/65)
Vauvan syke 145 (145+)
Liikkeet + (+)
Sf-mitta 26cm (27cm)

Nyt jäädään odottelemaan, mihin asentoon tyyppi suvaitsee majoittua seuraavien viikkojen aikana! :)
  

13.7.2015

Pientä piharemonttia

Meillä on ollut alusta asti (tammikuu 2014) ajatuksissa, että nykyinen terassi täytyy uusia.
Se ei ole turvallinen eikä kyllä kovin käytännöllinenkään, mm. kaiteet olivat lahonneet huonoon jamaan.

Viime kesä vierähti äkkiä ohitse häiden suunnittelussa ja niistä toipumisessa ja terassiprojekti sovittiin tämän kesän hommaksi. Pieneksi aikatoiveeksi (rajaksi) esitin syyskuun lopun, vauvalla saisi olla katettu suoja, johon uskaltaa jäädä vaunuissa nukkumaan.

Viikko sitten alkoi tapahtumaan kunnolla kun J innostui iltahommikseen purkamaan vanhan terassin pois. Kaiteet oli kirjaimellisesti potkaistu pois tieltä jo aiemmin :)
Waldo ei jaksanut hämmästellä isännän touhuja sen enempää, pallon heittely monttuun oli paljon hauskempaa!
Viikon aikana onkin sitten tapahtunut ihan kiitettävästi edistymistä!

Etupiha täyttyi lautatavarasta ja takapihalta puuttuu terassi, kulkureitit käy vähiin! Lomalainen saa rauhassa linnoittautua sisätiloihin..
Uuden terassin alle jää valtava kukkapenkki, josta on toukokuusta lähtien evakuoitu kukkia turvaan mm. siskon ja äidin puutarhoihin
Laitoin facebookin kirppikselle ilmoituksen kukista, meinasi mennä inbox tukkoon kun väki innostui näistä niin kuin ilmaisista ämpäreistä! 

Lauantaina alkoi kunnon hässäkkä kun J:n kaverit ilmestyivät paikalle kaivinkoneen kanssa.


Kukat lähtivät iltapäivään mennessä uusiin koteihin ja terassin perustuksia päästiin ruuvailemaan.


Joistakin kuvakulmista tulevaa pystyy jo hahmottamaan mutta kyllä totuus paljastuu tuosta oikeanpuoleisesta kuvasta. Kaikki on ihanasti rempallaan!

Tekemistä siis riittää! Nyt vuorossa on pihan siistimistä, ärsyttää kun ei itse pysty touhuamaan tuolla niin paljon kuin tahtoisi, selkä ei kesä kantamista ja lapiointia kuin pienissä pätkissä. Lomalla olisi aikaa hääräillä vaikka aamusta iltaan ulkona mutta täytyy tyytyä sisähommiin, ettei kesäloma muutu saikuksi.

Nyt kirppikselle! Vaasaan avattiin uusi kirppis ja avajaistarjouksena oli 2 viikkoa 16e:lla, hyvin on kauppa käynyt ensimmäisten päivien perusteella :)

12.7.2015

Ensimmäinen hääpäivä


Minä Sinua rakastan, tiedän sen. 
Se ei ole vain hetken huumaa. 
Se on nuotion hehku hiljainen 
ja roihua polttavan kuumaa.

Se ei sammu, kun sammuvat hallayöt, 
se ei kuole, kun maassa on routa. 
Se kestää arjet ja pehmeät yöt, 
se kestää, on myrsky tai pouta.

Ja kun kuljemme raskain askelin, 
ja aika tuo murheita tupaan, 
pidän kädestä Sinua silloinkin, 
yhä Sinua rakastaa lupaan.

Minä Sinua rakastan silloinkin, 
jos ehdimme korkeaan ikään. 
Olet edelleen minulle suloisin, 
ei hellyyttä sammuta mikään.

Mitä siitä, jos ryppyjä poskiin saat, 
taikka kumaraan selkäsi taipuu. 
Kun näen silmäsi kirkkaat ja kuulakkaat, 
taas polvilleen rakkaus taipuu.

-Anna-Mari Kaskinen-

15.5.2015

Uutisia

"Elämän pienistä asioista 
kaikista suurin on se, 
joka pienuudellaan 
mullistaa koko elämämme loppuiäksi ♡"


Tänään kävimme kurkkaamassa, mitä pikkukaverille kuuluu rakenneultrassa.
Jos olemme onnekkaita, saapuu tämä tapaus syyskuussa pistämään koko arkirytmimme uusiksi! :)